Juniorien SM-liigacup

13.8.2025

Juniorien SM-liigacup pelattiin Vierumäellä 3.–6.8.2025. JTS-junioreista kasattiin tänä vuonna kolme joukkuetta: T13, P13 ja T15. 

Tytöt 13 vuotta

  • Armi Korpinen

  • Lydia Murtovaara

  • Inka Syrjälä

Tytöt pelasivat nousujohteisen turnauksen ja peli-intoa olisi riittänyt vielä useammalle päivälle. Joukkueen sijoitus oli yhdeksäs.

Pojat 13 vuotta

  • Mikael Kastepohja

  • Oliver Pasanen

  • Lauri Pirttiaho

  • Samu Suominen

Pitkästä aikaa pojista kasattiin tiimi näihin joukkue-SM-kisoihin. Varsin kokemattomalla nipulla tultiin viimeistä edeltäväksi sijalle 13. Poikien joukkue piti iloista meininkiä yllä koko leirin ajan. Tästä on hyvä jatkaa kisaamista!

Tytöt 15 vuotta

  • Monna Itkonen

  • Kerttu Korpinen

  • Hulda Laitinen

  • Lilia Murtovaara

Joukkue lähti tavoittelemaa aiempina vuosina saavutettuja mitalisijoja, mutta edellisvuoden finaalivastus ja tämän vuoden voittajajoukkue TaTS oli puolivälierässä parempi. Niinpä JTS-joukkue lähti taistelemaan hyvällä ilmeellä sijoituksista mitalisijojen ulkopuolella. Jatko-otteluissa JTS voitti sekä Valko-Pallon että Rovaniemen Verkkopalloseuran joukkueet ja sijoittui siten viidenneksi.

Mahtava turnauskokemus taas! Koettiin niin riemukkaita hetkiä kuin myös pettymyksiä kuten urheiluun kuluu. Kiitokset kapteeneille Sanna Korsman ja päävalmentaja Henkka sekä pääosan esittäjille eli pelaajille!