Emma Kuusisto neljän parhaan joukossa Vierumäen TEHO Sport Finnish Tourin osakilpailussa

30.8.2021

Kuluneena viikonloppuna pelattiin naisten TEHO Sport Finnish Tourin viides osakilpailu Vierumäellä. Kisoissa jyväskyläläisväriä oli edustamassa Emma Kuusisto. Kuusisto lähti turnaukseen neljänneksi sijoitettuna.  Avausottelussaan Kuusisto kohtasi vanhan seurakaverinsa, nykyisin TaTSia edustavan Liinu Heiskasen. Kuusisto oli läpi ottelun askeleen Heiskasta edellä ja ottelu kirjattiin jyväskyläläisen hyväksi selkein lukemin 6-0, 6-3. Toisella kierroksella Kuusisto sai vastaansa Emilia Lehtisen (HVS). Tästä ottelusta kehkeytyi lopulta varsinainen jännitysnäytelmä . Kuusisto vei ensimmäisen erän 6-4, Lehtinen toisen samoin lukemin. Kolmannessa erässä peli oli jälleen yhtä tasaista, mutta tärkeimmissä palloissa Kuusisto piti päänsä kasassa ja otti erävoiton jälleen kerran lukemin 6-4. Yläkaavion välierässä vastakkain olivat Kuusisto ja loukkaantumisen jälkeen pelikentille palannut kilpailun ykkössijoitettu Ella Haavisto (Smash). Kuusisto sai ajoittain hyvin haastettua Haavistoa, mutta lopulta Suomen rankingin viidenneksi sijoitettu Haavisto oli kuitenkin parempi lukemin 6-2, 6-2. Haavisto pääsi lopulta juhlimaan turnausvoittoa hänen kukistaessa finaalissa TaTS:in Marissa Minetin lukemin 6-3, 6-1. 

Onnittelut Emmalle hienosta turnauksesta!