Tennisliiton koronaohjeistukset ulkotennikseen

28.4.2020

Tenniksen ulkokausi on alkamassa Jyväskylässä. Ohessa Tennisliiton julkaisemat ohjeistukset ulkotenniksen osalta, jotta pelaaminen olisi koronatilanteen aikana mahdollisimman turvallista. 

 

OHJEITA PELAAJILLE

- Riskiryhmään kuuluvien ei tule pelata tennistä rajoitusten ollessa voimassa.

- Mikäli pelaaja on saapunut ulkomailta (14 vrk:n sisällä) tai pelaaja on asetettu eristykseen, pelaaminen on kielletty eristystoimien päättymiseen saakka.

- Mikäli henkilöllä on flunssan oireita, pelaaminen ja oleskelu pelipaikalla on kielletty ja pelaajan tulee lääkäriltä hakea lupa urheilemista varten ennen tenniksen aloittamista.

- Huolehdi käsien pesusta ennen ja jälkeen pelitunnin.

- Vältä läheisiä kontakteja ja pidä pelikaveriin vähintään 2 m etäisyys pelitunnin aikana.

- Siirry kentälle yksin, laita pelivarusteet, tms. eri puolille kenttää pelikaverin kanssa

- Suositellaan pelaamaan kaksinpeliä. Nelinpelin pelaaminen on suosituksen rajoissa ainoastaan, mikäli ryhmä koostuu perheenjäsenistä tai muuten koronan aikana keskenään tekemisissä olevista vakiintuneista pelikavereista.

- Suositellaan, että paikalle tullaan juuri ennen peliaikaa ja alueelta poistutaan välittömästi pelin jälkeen. Alueella ei saa jäädä keskustelemaan eikä parveilemaan. Koko ajan pidetään kaikkiin henkilöihin sosiaalinen turvaetäisyys eli vähintään kaksi metriä ja muistetaan pelaajan henkilökohtainen vastuu tenniskenttien ohjeistuksen noudattamisesta.