Masi Sarpola puolivälieriin TEHO Sport Finnish Tourilla

20.5.2019

Hyvin edennyt turnaus kaatui puolivälieräottelussa saatuun jalkavammaan

JTS:n Masi Sarpola pelasi kesäkauden ensimmäisen turnauksensa Turussa TEHO Sport Finnish Tourin kolmannessa osakilpailussa. Massalla pelattu turnaus alkoi viidenneksi sijoitetulta Masilta väkevästi hänen voitettuaan ensimmäisen kierroksen ottelussa Tero Vilenin (TaTS) erin 7-6, 6-1. Toisella kierroksella kaatui varmoin ottein Mikael Martikainen (HVS-Tennis) eräluvuin 6-0, 6-4. Puolivälierissä vastaan asettui neljänneksi sijoitettu Ville-Petteri Ahti (Smash-Kotka). Masi aloitti ottelun ennakkoluulottomasti ja eteni 5-1 johtoon ensimmäisessä erässä, mutta joutui harmillisesti luovuttamaan ottelun jalkavamman takia. Turnauksen voittoon eteni lopulta jo toistamiseen tänä vuonna Sata-Tenniksen Harri Heliövaara.

Kuva: Tennisliitto