Tennisliitto myönsi Ilkka Nymanille hopeisen ansiomerkin

21.9.2021

Suomen Tennisliitto täytti huhtikuussa 110 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi Suomen Davis Cup-ottelun yhteydessä järjestettiin viime perjantaina juhlavastaanotto. Vastaanotolla jaettiin Tennisliiton toimesta ansiomerkkejä henkilöille, jotka ovat tehneet töitä pitkäkestoisesti tenniksen ja lajiliiton sekä jäsenseurojen eteen. Ansiomerkin saaneiden joukossa oli myös Jyväskylän Tennisseuran pitkäaikainen puheenjohtaja Ilkka Nyman, jolle myönnettiin hopeinen ansiomerkki. 

Hopeinen ansiomerkki voidaan myöntää henkilölle, joka on vähintään 10 vuoden ajan toiminut liiton, alueen ja sen jäsenyhdistyksen hyväksi tai joka toimenpiteillään on tuntuvasti tukenut liiton toimintaa tai muutoin huomattavasti edesauttanut koko maan tennisurheilun eteenpäin viemistä.

Erityiset onnittelut Ilkalle ja kiitokset kaikesta tähän mennessä tekemästäsi työstä tenniksen hyväksi. Onnittelut myös kaikille muille ansiomerkin saaneille, teette arvokasta ja pyyteetöntä työtä!

Kuva: Tennisliitto