Päiväkisat, nelurikisat vai tiebreak-kisat?

25.2.2023

JTS:n 25.2. järjestämä turnaus keräsi mukavan määrän osanottajia ja otteluita riitti aamusta iltaan, kun lauantaina palloiltiin nelurien merkeissä kolmessa sarjassa. Ottelut pelattiin aiemmista päiväkisoista jo tutussa  muodossa eli Fast4-formaatilla. Mielenkiintoinen tilasto tässä "nopeutetussa" systeemissä oli kuitenkin se, että puolet otteluista päätyi kolmieräisiksi match-tiebreakin ratkaisemiksi jännitysnäytelmiksi. Näissä peleissä jokainen piste ja se kuuluisa momentum ovat tosi tärkeät.

Naisten sarjassa kilpajuniorien varmuus ja vauhti olivat valttia. Kerttu Korpinen ja Stina Koivula päihittivät KarTe:a edustavat vastustajansa Milla Kantasen ja Pauliina Karvisen. Sarja ratkesi pitkän kaavan kautta, riemukkaasti lukemissa 4–1, 0–4, 10–7. Myös jatkosarjassa eli ensimmäisen kaaviopelinsä hävinneiden "lohtuottelussa" saatiin nauttia kymppitiebreakin värisyttävistä hetkistä, kun Reetta Koski ja Eija Tolmunen selvittivät kisanalusviikoilla määrätietoisesti treenanneiden Kristiina Kinnusen ja Anne Leen asettaman haasteen 4–3, 1–4, 10–7.

Miesten sarjassa TaTS:n pari Jaakko ja Mikko Iivonen eteni ykkössijoitettuna finaaliin asti, jossa JTS:n kokeneet Sampo Hankama ja Tomi Tuomaala eivät kuitenkaan luopuneet kotikentän herruudesta. Ratkaisumatsin voittoa saatiin tuulettaa lukemissa 3–4, 4–1, 11–9.  Tiukkoja olivat myös jatkosarjan kaksi ottelua, jotka pelattiin kolmieräisiksi asti.

Sekanelinpelin eli mixtisarjan finaalissa isä-tytärpari Harri ja Hulda Laitinen selvisivät kahden erän pelaamisella. Toki lukemat 4–3, 4–3 tarkoittavat, että nämäkin erät ratkottiin tiebreakeilla. Ulla Vehniäisen ja Vesa Patisen matka finaaliin sisälsi kenties ratkaisevasti kuluttaneet kaksi kolmieräistä ja vain avauskierroksella riitti kaksieräinen sarjassa etenemiseen.

JTS onnittelee menestyneitä ja kiittää kaikkia osallistujia!