Oliver Kiljuselle SM-kultaa 14-vuotiaiden sekanelinpelistä

17.8.2021

Oliver Kiljunen jatkoi menestyksekästä elokuuta Kaarinassa pidetyissä 14-vuotiaiden ulkokenttien SM-kisoissa. Kiljunen osallistui kisoissa niin kaksinpeliin, nelinpeliin kuin sekanelinpeliin ja otteluiden päätyttyä palkintokaappi täyttyi jälleen kahdella SM-mitalilla jyväskyläläisen voittaessa pronssia nelinpelistä ja kultaa sekanelinpelistä. 

Sekanelinpelimenestystä Kiljunen lähti hakemaan parinsa Linnea Venesmaa (PTT) kanssa. Pari lähti kilpailuun sarjansa toiseksi rankattuna ja pari jatkoi voittokulkuaan erätappioitta hienosti finaaliin saakka. Finaalissa vastaan asettui sijoittamaton pari Joakim Ranta (HVS) ja Iida Heinonen (HLK).  Loppuottelu oli alusta saakka tasaista vääntöä ja kahden erän jälkeen oltiin tilanteessa 1-1. Kolmannen erän tie-breakissa Kiljusen ja Venesmaan hermot kestivät paremmin ja pari pääsi juhlimaan voittoa. Loppulukemat olivat 2-6, 6-2, 10-4. 

Nelinpeliin Kiljunen osallistui Matias Vilhusen (Grani Tennis) kanssa. Pojat taistelivat kaksi hienoa otteluvoittoa alkukierroksilla, mutta välierässä vastaan tullut neljänneksi sijoitettu pari Lucas Eriksson/Oliver Pulkki veti lopulta pidemmän korren ja lunasti siten paikkansa finaalissa.  Täten Oliverille ja Matiakselle SM-pronssimitalit nelinpelistä!

Kaksinpelissä Kiljunen selviytyi pääsarjaan voitettuaan karsintasarjan ottelussa nelinpeliparinsa Matias Vilhusen lukemin 6-2, 6-4.  Pääsarjan ensimmäisellä kierroksella vastaan asettunut Aku Salo oli tällä kertaa kuitenkin vielä liian paha vastus, lukemat Salon hyväksi 6-1, 6-1. Salo eteni lopulta loppuotteluun saakka.


Onnea Oliverille kahdesta mitalista!

Sekanelinpelin finalistit (kuva: Tennisliitto)