JTS-kilpapelaajien kesäkuulumisia

27.7.2022

Seuran pelaajat ovat olleet aktiivisina niin kansainvälisillä kuin kotoisilla kentillä.

JTS:n edustusjoukkue pelasi TEHO Sport Tennisliigan ykkösdivarilohkonsa ottelut Tampereella 8.–9.7. Kisoista oli tuloksena ensin 3-0 voitto GVLK:ta vastaan ja sitten 3-0 tappio TTS:lle. Sarjapaikka kuitenkin säilyi Lauri Leskisen kipparoimassa joukkueessa, jossa edustivat Masi Sarpola, Ville Perkkola ja Roope Heino. TTS korjasi lopulta lohkovoiton ja pääsi karsimaan noususta Tennisliiga Cupiin.

Senioritennis 

Olli Salminen saavutti hienosti SM-pronssia Vierumäellä pelatuissa Senioreiden SM-kilpailuissa 55-vuotiaiden sarjassa. Mitalisijaan oikeuttavassa puolivälierässä kaatui LVS:n Jorma Kakko lukemin 6-1, 6-2. Finaalipaikan tiellä oli LTK:n Magnus Olander, joka sai nyt käännettyä viime vuonna ITF S700-sarjassa Ollille kokemansa tappion 6-3, 6-2 voitoksi, ja jatkoi siitä aina turnausvoittoon asti. Tällä hetkellä Olli jatkaa kauttaan pelaamalla Helsingissä ITF S700-sarjan kisaa, jossa on edennyt jo toiselle kierrokselle. Tästä Ollin kesäkiertue jatkuu kansainvälisissä merkeissä kohti Hangon ja Riian ITF-kisoja.

Kimmo Vierinkari edusti seuraa Senioreiden SM-kilpailujen luokassa 60+. Kimmo pääsi puolivälieriin asti häviten turnauksessa lopulta hopealle sijoittuneelle Juha Väänäselle.

Juniorit

Emma Kuusisto pelasi ulkokautta LVS:n joukkueessa. Tennisliiga Cup pelattiin turnauksena viikonloppuna 8.–10.7. LVS voitti ensin TaTS:n 3-2 ja taipui sitten Smashille 3-0. Sijoitusottelussa ÅLK oli vahvempi 3-1. Emma saavutti näissä kisoissa menestystä ottaen voitot ensin Emma Eerolasta 6-2, 6-1 ja sitten Asta Miettisestä 6-0, 6-2. Kansainvälisiin peleihin Emma on osallistunut ITF:n Juniors-kiertueella. Keväällä Dublinissa ja kahdesti Tallinnassa Emma eteni kussakin toiselle kierrokselle voitoilla englantilaisesta, latvialaisesta ja virolaisesta vastustajasta. Kesällä Kreikan Prevezassa ja kolmatta kertaa Tallinnassa molemmissa kisat päättyivät ensimmäisen kierroksen tappioihin. Kreikassa menestystä tuli kuitenkin dubbelin muodossa, kun Emma eteni pohjois-makedonialaisen parinsa kanssa finaaliin asti.

Oliver Kiljunen on ollut Suomen P14-maajoukkueen matkassa ensin PM-kisoissa Oslossa, sitten Summer Cup -karsinnoissa Ranskan Royanissa ja viimeeksi EM-kisoissa Tsekin Mostissa. Kotiintuomisina näistä on saatu sitä paljon puhuttua kokemusta, sillä vastusten taso on osoittautunut kovaksi. Oslossa pelattiin joukkueena Ruotsia, Norjaa ja Tanskaa vastaan. Suomen tyttöjen ja poikien kokonaissaldo täällä oli 8-26. Summer Cup oli joukkuemuotoinen EM-kilpailu, jossa Suomea vastaan asettui Portugali ja Israel. Näissä molemmissa Suomi hävisi 3-0. Lohkovoittaja Italia voitti lopulta myös finaaliturnauksen Valenciassa. Samoja tuttuja pelaajia ja paljon uusia, kenties tulevaisuuden ammattilaiskenttien tähtiä, oli koolla henkilökohtaisissa EM-kisoissa Tsekissä, jossa Hollannin Thijs Boogaard otti suvereenisti tittelit niin kaksin- kuin nelinpelissä. Oliverin arpana oli kohdata Itävallan Constantin Neubauer, joka putosi vasta turnausvoittajalle neljännellä kierroksella. Lohdutuskaaviossa vastassa ollut Kroatian Ivon Jovanovic eteni kaaviossa finaaliin asti. Nelinpelistä Oliver ja parinsa Lucas Eriksson (ÅLK) saivat voiton Pohjois-Makedonian kaksikkoa vastaan, mutta toisella kierroksella sveitsiläiset Thomas Gunzinger/Flynn Thomas olivat etevämpiä.

Lorna Pujals on kuntoutunut ja käynnistelemässä kilpapelejä treenattuaan ahkerasti JTS:n kentillä. Nousevasta kunnosta osoituksena tuli lupaava 6-3, 6-3 voitto Ella Salosesta (ÅLK, ranking 90.)  Hangossa pelatussa 5. TEHO Sport Finnish Tour -osakilpailussa. Toisella kierroksella Suomen tämän hetken ranking-kakkonen Liisa Vehviläinen joutui toteamaan Lornan yhdessä geimissä paremmaksi. Lornakin jatkaa viikonloppuna kansainvälisiä pelejä, kun ITF Juniors-kiertue rantautuu Kaarinaan.

Kerttu Korpinen, Hulda Laitinen ja Stina Koivula edustivat JTS:aa Juniorien SM-liigacupissa saavuttaen T13-sarjassa sijan 7. Kerttu avasi kansainvälisen uransa Vierumäellä TE12-kisoissa, missä saaavutti voiton virolaisesta vastuksesta. Kertun kesä vei myös Äänekoskelle, josta saavutuksena tuli E-luokan turnausvoitto. Hulda taas pelasi heinäkuussa Vierumäen E-luokkamestaruuskisoissa päästen semifinaaliin sekä kaksinpelissä että mixtissä isä-Harrin kanssa.

Most U14 EM-kisat, Oliverin syötönpalautus live-streamissa