Vehviläinen ja Niklas-Salminen ykkössijoitettuina huomenna starttaavaan TEHO Sport Finnish Tourin Jyväskylän osakilpailuun

3.9.2020

Huomenna startataan Jyväskylän TEHO Sport Finnish Tourin osakilpailu Jyväskylän Tenniskeskuksella. 

 
Kilpailu alkaa perjantaina klo 15 alkaen naisten ensimmäisen kierroksen otteluilla, miehet puolestaan aloittavat urakkansa lauantaina klo 13.30 alkaen. Välierät pelataan sunnuntaina klo 9 (naiset) ja klo 10.30 (miehet), finaalit ovat vuorossa klo 13 (naiset) ja 15 (miehet). Turnauksen ykkössijoitetut pelaajat ovat HVS:n Patrik Niklas-Salminen ja ÅLK:n Liisa Vehviläinen.
 
Turnauksessa nähdään myös jyväskyläläisväriä. Miesten sarjassa kotiyleisö seuraa tiiviisti Masi Sarpolan otteita. JTS on Sarpolan kasvattajaseura ja hänet nähtiin pitkään JTS:n riveissä, mutta nykyään hän edustaa HVS:aa. Sarpola avaa turnauksensa lauantaina klo 15.30 Juho-Eric Biggsiä (SVS) vastaan. 
 
Naisten puolella JTS:aa edustaa 15-vuotias Emma Kuusisto, ja pelaaja-valmentaja Tanja Tuomi. Kuusiston ja Tuomen lisäksi jyväskyläläisyleisö seuraa myös EVS:n Satu Kyyrää, joka Tuomen tapaan harjoittelee Jyväskylässä ja on toiminut JTS:n valmentajana. Kaikki kolme naista nähdään kentällä jo heti perjantaina. 
 
Liput ovat 10 euroa koko viikonlopulle. Mikäli et pääse paikan päälle katsomaan, kilpailua voi seurata myös Ruutu Urheilun kautta lauantaista lähtien. Mikko Rouvala selostaa  pääkentän otteluita puolivälieristä alkaen. Päivitämme myös livescorea jokaiselta pelikentältä puolivälierävaiheesta lähtien. 
 

Kaaviot löydät täältä!