Kesän kansallinen kilpailukausi avattu Hippoksella

7.6.2020

Kansallinen kilpailutoiminta palautui tauolta tänä viikonloppuna ympäri Suomea koronavirustilanteen rauhoituttua. Kesän kisakausi päästiin avaamaan myös Jyväskylässä, kun Jyväskylän kansalliset valtasivat Hippoksen massakentät. 


Miesten B-luokkaan osallistui 10 pelaajaa. Välieriin tiensä raivasivat Sami Markkanen [1], Jussi Palovaara, Leevi Talonen ja Alberto Politi [2]. Ykkössijoitettu Markkanen voitti Palovaaran lukeminen 6-2, 6-3, Talonen onnistui sen sijaan yllättämään kakkossijoitetun Politin 6-4, 6-1. Talosen ja Markkasen finaali oli korkeatasoinen ottelu, joka kääntyi lopulta hyvin monipuolista peliä esittäneen Talosen hyväksi 6-3, 6-4.

Miesten C-luokan voittoa lähti tavoittelemaan 13 pelaajaa. Välieräparit olivat Tomi Tuomaala [1]- Jussi Jormakka [3] ja Aapeli Heikkilä - Mikael Åberg. Jormakka sai ottelun alussa pelistä paremmin kiinni ja voitti ensimmäisen erän 4-6. Tästä sisuuntuneena Tuomaala sai nostettua tasoansa ja hoiti kaksi seuraavaa erää 6-0, 6-1. Heikkilä sen sijaan pääsi omassa ottelussaan helpommalla, lopputuloksena voitto 6-0, 6-1. Finaali oli tiukka ja pitkä taistelu, joka päättyi lopulta Heikkilän voittoon lukemin 6-4, 7-5.

Miesten D-luokassa pelattiin täysi 16 pelaajan kaavio. Välieriin itsensä pelasivat Oliver Kiljunen [1], Petri Minkkinen, Aapeli Heikkilä [3] ja Ilari Leskelä. Kiljunen voitti Minkkisen varmalla pelillään 6-1, 6-4. Toisessa välierässä Heikkilä veti pidemmän korren Leskelästä lukemin 6-3, 7-6. Finaali jäi lopulta pelaamatta Heikkilän antaessa luovutusvoiton Kiljuselle. 

Miesten E-luokan voitosta lähdettiin taistelemaan yhdeksän miehen kesken. Välieriin saakka selviytyivät Anttu Pihlajamäki [1], Lauri Berlin, Kari Tarkiainen ja Toni Tarvainen [2]. Välierissä sijoitetut pelaajat olivat vahvoja Pihlajamäen voittaessa Berlinin 4-6, 6-2, 6-2 ja Tarvaisen voittaessa Tarkiaisen 6-3, 6-4. Finaali kahden vasenkätisen pelaajan välillä oli erittäin tiukka, lähes kolmituntinen ottelu. Pitkien pallorallien päätyttyä voittajana tuuletti lopulta Pihlajamäki.

Naisten D-luokan kilpailuun osallistui neljä pelaajaa. Finaaliin seliytyivät Kirsi Palo ja Riika Pirnes. Molemmilla pelaajilla oli alla kolmieräiset välierät, mutta finaalissa Palo oli alusta asti askeleen edellä ja hän nappasi siten selkeän voiton 6-1, 6-1.

Miesten C-luokan nelinpelin voitto meni jyväskyläläiselle isä-poika-parille, Pekka ja Tuomas Mervolalle. Mervolat voittivat finaalissa Riku Laineen ja Niko Naapin 6-3, 3-6, 10-8.

Onnittelut voittajille ja kiitokset kaikille osallistuneille. Seuraavat JTS:n järjestämät kilpailut ovat 27.6.
MD-finalistit Heikkilä ja Kiljunen
ME-finalistit Tarvainen ja Pihlajamäki
MB-finalistit Markkanen ja Talonen
MC-finalistit Tuomaala ja Heikkilä