Joni Purho JTS:n kärkenä C-luokkamestaruussarjassa

12.2.2018

Viikonloppuna 9.-11.2. Jyväskylän Tenniskeskuksella käydyn C-luokkamestaruussarjan 1. osakilpailussa Joni Purho eteni välieriin, jossa otteluvoiton korjasi lopulta koko kisan vienyt TaTS:n 13-vuotias Atte Viikki.

Tennisliiton uudessa sarjassa on tavoitteena tuoda kiinnostava peliformaatti uusille harrastajille (alimmat luokat), sekä lisätä pelaajien kilpailumääriä. Lisäksi tavoitteena on tuoda nelinpeli ja sekanelinpeli merkittävämpään rooliin kilpailumuotona. Sarja koostuu kuudesta osakilpailusta ja huipentuu marraskuussa järjestettävään mastersiin. Viikonloppuna kilpailuja pelattiin Jyväskylän lisäksi Tampereella (B- ja D-luokat) ja Helsingissä (E).

Ensimmäisessä osakilpailussa Joni siis kartutti pistesaldoaan ottamalla kolme hienoa otteluvoittoa 25 pelaajan kovatasoisessa joukossa. Naisten sarjassa pelaajia oli kuusi, ja JTS:n kilpajuniori Sara Pelkonen pääsi avausottelunsa hyvävireisesti voittamalla myös pisteille. Tampereen menestyjänä taas vakuutti Vilma Koponen etenemällä B-luokan välieriin kaksinpelissä ja finaaliin nelinpelissä, ks. tulokset täältä.